Vappujuhlia

Työväenyhdistyksen torvisoittokunnalla oli kiireitä vappuna. Kuva vuodelta 1937.

Juhlittiin sitä vappua Vanhassa Värtsilässä jo ennen sotiakin. Tätä nykyistä vappuun liittyvää krääsää ei ollut silloin. Ilmapallot tulivat mukaan paljon myöhemmin, niin kuin vappuviuhkatkin.

Silloiset työväen vappumarssit ovat jollain tavalla muistissani. Väkeä oli tien laidoilla mustanaan. Työväen laulujen laulaminen kuului osana marssikuvioon. Mielestäni hauska yksityiskohta oli, kun muuan mummeli suojeluskunnan talon kohdalla lauloi täysin rinnoin ”työn orjat sorron yöstä nouskaa” ja huuteli välillä marssirivistöstä väkijoukkoon, että ”liittyiten yhteen, liittyiten yhteen!” Katsojissa se herätti hyväntahtoista hilpeyttä.

Olisiko ollut vuosi 1936, kun Kansantalon kentällä oli juhlapuhujana kansanedustaja, ministeri Väinö Tanner, arvostettu henkilö yli puoluerajojen, sittemmin yksi sotasyyllisyysoikeudenkäynnin tuomituista. Työväen puhallinorkesteri Uuno Haran johdolla oli itseoikeutettu esiintymään vappujuhlassa. Ehkäpä sitten illalla tanssittiin vieressä olleen Kansantalon parketilla.

Yhtymän rakentamalla Kisakentällä oli myös juhlittu Vappua. Oma torvisoittokunta Nybergin johdolla julisti kesän alkaneeksi. Tehtaan klubilla oli vietetty myös vappujuhlaa. Tehtaan päällystölle ja muille silmäätekeville oli tarjottu vappulounas, lapsille oli ollut simaa ja tippaleipiä. Näin kertoi Mai-Brit Olenius Helsingistä omina muistoinaan.

Suuri komea levysoitin oli antanut tanssimusiikkia klubilla. Musiikista oli jäänyt mieleen Ramona, lentäjän valssi, ja tietysti uusi tanssi Lambet Walk. Serpentiinejä oli ollut jo silloin koristeena. Levysoitin tuotiin evakossa Uusi-Värtsilään, jossa se oli käytössä kahvilassa aseman lähellä. Nythän sellainen peli olisi arvokasta antiikkia.

Hauskaa vappua kaikille!

Tässä on torvisoittokunta Värtsilästä vuodelta 1919.

1 comment for “Vappujuhlia

  1. Haikea olo tulee, kun lukee Hilkan tekstiä ja katselee oheen valittuja kuvia. Ettäkö Värtsilässä tuollaista jo v. 1919!!! Ja v. 1937, jolloin meinkäläinen parkaisi ensi kerran äänensä maailmaan, tarkemmin sanoen Värtsilään.

    Ei ole ollut aiheetonta piirtää vaakunaan alasin. Toivotaan, että Värtsilän perintö elpyisi nykyisessä Tohmajärvessä. Vai pitääkö kirjoittaa: – Tohmajärvellä? Ettei olisi kysymys hukkupuusta vaan pinnalla olevasta, niinkuin Tellervon tarinan majavien kulkuväline Kaustajärven pinnalla. Ollaan pinnalla!!! Ollaan työn ytimessä!!! Voi olla niin, että jytky tulee!!! Se jytky!!! tuumailee eläkeläinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *