Jäähdytysjäätä

Jäitten nostoa 1970-luvulla. Kuva EJ

Vielä 50-luvulla jäähdytettiin meijeriin lähetettävä maito jäävesialtaissa. Elettiin siis aikaa ennen lypsykoneita ja ennen koneellista jäähdytystä. Juuri lypsetty maito laitettiin kymmenien litrojen vetoisissa tonkissa suurehkoon vesialtaaseen, jossa oli kylmää vettä. Vesi puolestaan jäähdytettiin karkealla jäämurskalla, ainakin kesäisin. Itse asiassa en edes muista, kuinka tämä asia hoidettiin talvisin, mutta ymmärrettävästi se on ollut jokseenkin vaivatonta kesähelteisiin verrattuna eli vaikkapa lunta altaaseen.

Kesää varten tarvittiin paljon jäätä. Sen oli riitettävä seuraavaan kylmään kauteen saakka eli lähes vuoden lopulle asti. Jäät hankittiin Patsolan mummolan maitotilalle Harkkolammesta edellisenä talvena. Tarkempi ajankohta ei ole jäänyt mieleeni. Lammella talon miehet sahasivat justeerilla jäälaattoja laajenevan avannon laidoilta. Onhan sitä kait joku pohtinutkin, kuinka on kovat työolot siellä justeerisahan alapäässä. Jääköön tämä puoli nyt lukijan omaan harkintaan. Laattojen mittasuhteet olivat luokkaa metri x puoli ja paksuutta jään vahvuuden mukaan, ehkä 30-40 senttiä.

Jääpalojen onkiminen avannosta hevosen reen kyytiin olisi nykypäivänä vähintään luokkaa ”Suurin selviytyjä ja pelkokerroin päälle”. Rekeen kytketty nostokelkka nimittäin peruutettiin puolittain veden alle avantoon, päälle uitettiin sahattu jäälaatta ja vedettiin lammen jäälle. Jäälaatta pysyi kyydissä avannosta ylös pystyjen puutappien takaa pitämänä. Jäälaatoista ladottiin kuorma rekeen ja matka kotivarastolle alkoi. Siellä jäät koottiin suureen kekoon liiterin taakse eli varjon puolelle ja peiteltiin lopuksi puolen metrin kerroksella sahanpurua. Sitä ennen oli kuitenkin tehtävä vielä monta uutta hakureissua Harkkolammelle. Itse asiassa harkkojahan nämä jäälaatat olivat, liekö peräti jokin yhteys lammen nimeen. Nykyslangillahan harkot tarkoittavat harjoituksia. Jäälaattojen käsittelyssä käytettiin tukkisaksia, eihän niistä oikein muuten saanut pitävää otetta.

Nyt tullaan työvaiheeseen, joka minullekin, pikkupojalle sallittiin. Edellisissä vaiheissa sain olla vain töllistelijän ja kyytipojan roolissa. Kun jäätä tarvittiin jäähdytysaltaaseen, sitä haettiin varastokasasta. Sahanpuruja lapiolla sivuun jäiden päältä, kirveellä palasia jäästä irti, palasia tiinuun tai sankoon ja saalis navetalle, jossa palat ja murut laitettiin jäähdytysveden sekaan. Jääkasa oli peiteltävä huolellisesti käytön jäljiltä, muutenhan sulaminen olisi päässyt alkuun. Ihmeen hyvin jäät säilyivät kesän yli. Paremmin kuin hatussa, vaikka rauhallinenhan minä. Hitaan verkkainen suorastaan.

Sakari H

 

1 comment for “Jäähdytysjäätä

  1. Täsmälleen samanlaiset ovat muistot avannon reunalta jääpalojen
    jäähdytysastiaan hakkaamiseen saakka.

    Tuli vielä mieleen tapaus, kun jäitä oli pikkupojan vesilasissa.

    Olin muutama vuosi sitten, tuolloin neljä- viisivuotiaan pikku-
    pojan ja hänen äitinsä kanssa kierroksella Naantalin Muumimaassa.
    Palatessamme päätimme ruokailla rantabulevardin kesäisellä
    terassilla. Uhmaikäinen, päivästä väsynyt lapsi kieltäytyi
    aivan aluksi menemästä vessaan pesulle ja pisulle. Hän pissasi
    paikan pihassa olevaan kukkapuskaan, koska isotkin miehet kuulema
    tekivät niin. Tilasimme annoksemme, joiden lisäksi tulivat suuret
    vesilasit jääpalat kilisten. Omassa vesilasissaan poika uitti
    likaiset sormensa, jolloin tilasin hänelle uuden vesilasin.
    – Minä en syö jos ei ole jäitä, kuului jäätävä kommentti, kun
    vesi tuli pöytään ilman jäitä. Tilasin nöyränä lapselle jääpalan
    välttyäksemme suuremmalta kohtaukselta. – Ei kun kaksi, tuli asiantunteva lisäys tilaukseeni. Nyt asia jo jaksaa hymyilyttää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *