Maakunnan tunnetuimpiin kuulunut Värtsilän Kisan tanssilava ehti toimia Kaurilassa 12 vuotta. Se oli 1950-luvulla ja vielä 60-luvun alussa seuran talouden tukipylväs, joka mahdollisti vilkkaan urheilutoiminnan.
Esimmäinen esitys rakentamisesta tehtiin 1948, mutta tositoimiin päästiin 1952. Urakka annettiin Toivo Koskelle 51 500 markalla. Urakkaan kuuluivat runko ja katto, seiniä tehtiin talkoilla. Seuraavana keväänä keskusteltiin jo tanssilavan vuokraamisesta muillekin yhdistyksille. Omiin iltamiin tehtiin sopimus haitaria soittaneiden Esko Ihanuksen ja Teuvo Varosen sekä trumpetisti Esko Laakkosen kanssa.
Vuoden 1955 vuosikokous hyväksyi rakennustyöt, joista viimeksi oli tehty ravintolaosa. Samalla saatiin sähköt. Lava oli rakennettu Kusti Löppöseltä vuokratulle maalle. Aluetta laajennettiin 1957.
Lava toimi tuottoisasti. Rakennettaessa oli otettu lainaa 150 000 markkaa. Kun vuoden 1956 talousarviota suunniteltiin, ei velkoja ollut ja varoja löytyi runsaat sata tuhatta markkaa.
Kisan talous pysyi lavan turvin tasapainossa vuoteen 1962, jolloin tulot yllättäen hiipuivat. Seuraava vuosi olikin sitten romahdus. Seuran liikevaihto jäi murto-osaan parhaista vuosista. Syitä tähän ei ole pöytäkirjoissa eritelty. Lava myytiin 1964 Lauri Piiroiselle, joka purki sen.
Kaurilan lavalla kävi 50-luvun lopulla valtakunnallisesti tunnettuja orkestereita. Tanssien yhteydessä järjestettiin myös iskelmälaulukilpailuja. Vuonna 1959 voitosta kerrotaan kisanneen Eila Väyrysen Värtsilästä ja Katri-Helena Koistisen Uusi-Värtsilästä. Yleisö äänesti Eilan paremmaksi, mutta orkesteri julisti Katri-Helenan voittajaksi.
Värtsilän Kisan toiminnasta on aiemmin kerrottu 12.6. ja 5.7. Kirjoitukset perustuvat 50-vuotishistoriikkiin vuodelta 1996.
Oli vuosi 1956, olin viisitoistavuotias.
Olin hankkinut polkupyörääni uudet, kirkkaat
Solifer-valot.
Elokuun kuutamo valaisi myös mutkaista hiekkatietä
jota kolme innostunutta
poikaa polki Kaustajärveltä kohti Kaurilaa.
Lavalla esiintyi vaalea kaunotar, Vieno Kekkonen.
Häntä säesti Taito Vainion orkesteri. Me
keskenkasvuiset pojatkin huomasimme että laulajan ja
haitaristin kemiat pelasivat yhteen…
Kotimatkalla – Miljoonarinteen päällä –
olisi energiajuoma tehnyt taas poikaa!
Täältä Katri- Helenakin ponnisti uransa alkuun. Muistan hänet,
mutta en muista mitä hän lauloi.
Onpas hauska sattuma, että Värtsissä on juuri tänään juttu Kaurilan lavasta. Vai onko toimittaja järjestänyt tarkoituksella tämän sattuman? Kaurilan lava tuli ihan nimeltä mainituksi Katri Helena musikaalissa.
Muistatko Lissu, tuliko siinä musikaali esityksessä esille se,
että minkä iskelmän Katri- Helena silloin lauloi? Oli varmaan
60- luvun alkua.
Katri- Helenalla on ollut onni saada kappaleihinsä hyviä
sanoituksia, esim. Junnu Vainion tekemiä. Ne usein kertovat
kokonaisen tarinan.
Musikaalissa Katri lauloi Kaurilan lavalla Erik Lindströmin sanoittaman ja säveltämän Pikku midinetti (Kaikista kauneimman kankaan, puvuiksi ommella saan…), mutta en ole varma oliko se kilpailutilanne vai joku toinen kerta sen jälkeen. Sitä en tiedä oliko tuo oikeasti kilpailukappaleena silloin 60-luvun alussa.
Uuden-Värtsilän kioskilla Katri lauloi musikaalissa ukoille ”Elo ihmisen huolineen ja murheineen, se on vain väliaikainen…”
On saattanut hyvinkin olla Pikku-midinetti kilpailukappale,olihan
se tuon ajan hittejä.Lava oli tupaten täynnä meitä nuoria.
Noihin samoihin päiviin ajoittuu maailmaa kohahduttanut tapahtuma: Marilyn Monroe kuoli 5. elokuuta 1962. Muisti palailee
pätkittäin.
Kisan lavalla olikin lyhyt elämänkaari. En olisi tiennytkään. Siellä tuli käytyä aika monta kertaa. En osannut tanssia, mutta talkoolaisia tarvittiin jo silloin. Minun hommaksi tuli levyjen soittaminen. Se olikin mieluisaa puuhaa. Ilmeisesti minulla oli jonkinlaista musikaalista silmää -tai mitä se sitten olikin, mutta piti osata valita sellaiset levyt, että kansa syöksyi karkeloon eikä jäänyt seisoskelemaan. Yksi tanssikokemuskin on jäänyt mieleen. Menin kokeilemaan jenkkaa ja hyvinhän se kai menikin kunnes lennettiin liukkaalla lattialla nurin. Vähän nolotti katsella päällä istuvaa tyttöä altapäin.. Mutta mitä siitä.. eikun pystyyn ja menoksi.
Laitanpa tähän jotain, että juttu nousisi ”näkösälle” jälleen jos vaikka Toropaisen tyttö huomaisi..
Olin varmaankin juhannusaattona Kaurilan lavalla tungeksimassa ja varmaankin tyttöjä vilkuilemassa. Aamuhämärissä poljeskelin kotiin. Ei minua tanssit oikeastaan kiinnostaneet.. Aurinko nousi, oli hieno päivä tulossa. Retkelle pitäisi päästä. Se olisi muuta toista kuin tanssit.
Pakkasin repun ja kävelin Ryhän notkon yli Kukkolammelle. Siellä meni pari vuorokautta mukavasti. Eikä ihmiset tungeksineet ympärillä.