Evakuoimiskertomus – osa 2

Sanomaton oli sitten se riemu, kun heinäkuun 23. päivänä ilmoitettiin että siirtolaiset saavat palata koteihinsa. Kahta käskyä ei tarvittu, kun vähäiset mukana olevat tavarat pakattiin kasaan. Kaikilla oli kiire päästä takaisin kotikonnuilleen, vaikkakin hiukan myöhästynyttäkin heinäntekoa suorittamaan. Se oli vain pahin puoli asiassa, että ei ollut työkuntoista väestöä tarttumaan kesken jääneisiin maanviljelystöihin. Heinänkorjuu esimerkiksi evakuoidulla alueella on venynyt näihin päiviin asti työvoiman puutteessa. Hiukan tilannetta on helpottanut se, että ovat antaneet vankeja sadonkorjuutöihin. Mutta siinäkin on ollut vaikeutensa ratkaistavana. Vangeilla täytyy olla talon puolesta muona, mutta kun kaikilla ei ole riittävästi itselleenkään ruokaa, niin ei voi kaikissa paikoissa tätäkään apuvoimaa käyttää. Sitä paitsi täytyy vankityövoimaa käyttäessä olla myöskin vartija mukana. Miesten ollessa siellä jossakin ja poikien palvellessa ilmansuojelujoukoissa, on monen rajaseudun talon pellolla ollut emäntä kivääri selässä töitä johtamassa. Tästä johtuen on vielä nytkin muutamissa paikoissa heinä pystyssä, viljoista puhumattakaan.

Kuva: SA/Vetres

Heinäkuun 25. päivänä kuormattiin Sysmäjärvellä Tohmajärven ja Värtsilän väestöä noin 400 henkeä ja noin 200 nautaa. Seuraavana päivänä lähetettiin loput tämän suojeluskuntapiirin evakuoimispiiriin tulevasta väestöstä ja karjasta. Silloin olivat kesän kuumimmat päivät, ja kun karja joutui enimmäkseen umpivaunuissa tulemaan tämän matkan, niin perille saavuttuaan ne olivat suurimmalta osaltaan melko huonossa kunnossa. Kun purkausmiehet avasivat vaunujen ovet, niin usea lehmä oli tajuttomana ja pari sikaa oli kuollut. Ammoniakin haju oli niin valtava, että ihminen olisi siinä muutamassa minuutissa heittänyt henkensä. Kylmällä vedellä elukoita sitten kaikessa kiireessä virvoiteltiin, kun vaunut täytyi saada puolessa tunnissa tyhjiksi pääraiteelta ratapihan ahtauden takia, ja kun sotilasjunakin oli juuri tulossa. Hyvinhän siitä selvisivät, eikä mitään suurempia vahinkoja sattunut.

Samaan touhuun joutuivat sitten tavaravaunutkin. Niidenkin purkaus täytyi toimittaa pikimmiten ja useimmat myöskin pääraiteelta. Kylistä oli hälytetty miehet sekä hevoset vastaanottamaan ja edelleen siirtämään tavarat oikeille omistajilleen. Varsinaisen purkauksen kylläkin joutuivat tekemään muutamat samat miehet toisten leväperäisyyden takia. Viimeiset evakuointitavaravaunut saapuivat vasta 14. päivänä elokuuta. Yksityiset viljat saapuivat 28. ja 29. päivänä heinäkuuta muiden siirtotavaroiden yhteydessä, joten leipäkin oli heti turvattu palaavalla väestöllä. Lainajyvästön 188 säkkiä ja Niiralan tilan 476 säkkiä viljaa tulivat vasta elokuun 28. päivänä tänne takaisin, joten evakuointi on loppunut tämän piirin osalta.

Kokonaisuutta silmällä pitäen meni tämä evakuointi suurin piirtein ilman mitään huomattavampia vahinkoja tai hankaluuksia. Oli kylläkin muutamia vanhuksia kuollut, mutta sitä enemmän oli syntynyt. Elukoita ei ole kadonnut montakaan teurastettuja ja junassa kuolleita sikoja lukuun ottamatta. Vähän oli myöskin ilmoitettu tavaraa kadonneeksi. Se oli vaan ikävin asia palaaville siirtolaisille, kun sotaväki oli majaillut kaikissa täkäläisissä taloissa ja että he olivat murtautuneet melkein joka ainoaan lukittuun laatikkoonkin, kellareista ja aitoista puhumattakaan. Kaikki irtain omaisuus oli kuljetettu ympäri metsiä ja mikä on ollut hiukankin arvokkaampaa, on kokonaan kadonnut. Jos näistä vahingoista vielä joskus saavat korvausta, niin ehkä tämä evakuointiaika ihmisten mielessä kuvastuu vain ikävänä välikohtauksena tavallisen elämän kulussa.

Kuva: Lissu