Solovej ry

Venäläis-Suomalaisen Kulttuuriyhteistyön Ystävät – Solovej ry

Sunnuntaina 31.08.2014 perustettiin Värtsilään uusi yhdistys – ”Venäläis-Suomalaisen
Kulttuuriyhteistyön Ystävät – Solovej ry” eli tuttavallisemmin pelkkä Solovej. Suomeksi nimi
tarkoittaa Satakieltä, ja juontaa juurensa yhdestä vanhimmista ja hienoimmista venäläisistä
romansseista: Aleksander Aljabevin parisataa vuotta sitten säveltämästä ja A. Delvigin
sanoittamasta samannimisestä laulusta. Yhdistyksen perustajajäseniä ovat värtsiläläiset
Erkki Lintunen ja Kalle Lintunen, Marina Zharkevich Petroskoista, sekä Värtsilään jälleen
muuttava Kullervo Rauhala.

Yhdistyksen tarkoituksena on hyväksyttyjen sääntöjen sekä kuluvalle vuodelle laaditun
toimintasuunnitelmaluonnoksen mukaan toimia Suomen ja Venäjän kulttuuriyhteistyön
laajentamiseksi sekä lähialueiden ja suomensukuisten kansojen suhteiden kehittämiseksi.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys mm.
1. kokoaa yhteen suomalaisia venäläisen kulttuurin ystäviä nauttimaan kulttuuriesityksistä,
kertomaan ja kuulemaan esitelmiä venäläisen kulttuurin eri aloilta, matkustelemaan
erilaisiin kulttuuri- ym. tilaisuuksiin ja nauttimaan yhdessäolosta venäläiseen tyyliin,
2. järjestää kulttuurivaihtoa, yhteistyöprojekteja, esitelmä- ja muita vastaavia tilaisuuksia,
3. julkaisee lehtiä ja kirjallisuutta, pitää yllä yhdistyksen internetsivustoja sekä harjoittaa muuta tiedotustoimintaa,
4. tuottaa ja levittää venäläistä kulttuuria ja kansoja käsittelevää aineistoa Suomeen ja
vastaavasti suomalaista aineistoa Venäjälle,
5. toimeenpanee arpajaisia, myyjäisiä ja rahankeräyksiä,
6. järjestää, tuotteistaa, myy ja markkinoi venäläisen musiikin konsertteja, tanssi- ja teatteriesityksiä jne.

Ensimmäisenä toimintavuotenaan yhdistys pyrkii järjestämään jäsenilleen edellisen kappaleen kohdassa 1. mainittuja tilaisuuksia. Sitä varten sille pyritään hankkimaan toimitilat. Heti alusta lähtien yhdistys valmistelee konsertteja ja muita pieniä esiintymistilaisuuksia. Aluksi ei tavoitella omia produktioita, vaan tuotteistetaan jo pikkujouluaikaan 2014 mennessä muutama pieni konsertti ja pyritään löytämään niille tilaajia, jotka sitoutuvat maksamaan kustannukset peittävän hinnan.

Ensin valmistellaan kaksi venäläisiä romansseja esittelevää konserttia, 40 minuutin minikonsertti kouluille ja 2 x 40 min. vanhemmalle yleisölle, sekä vastaavanlaiset venäläisen kansanmusiikin konsertit. Tavoitteena on järjestää muutama tällainen konsertti jo vuoden 2014 aikana.

Värtsilässä, Kiteellä ja Joensuussa on tavoitteena järjestää monipuolinen venäläisen kulttuurin markkinointitapahtuma yhteistyössä paikallisten Suomi-Venäjä-Seuran osastojen kanssa. Kurssit, kilpailut, tutkimus- ja koulutustilaisuudet ovat tulevaisuudessa tärkeä osa yhdistyksen toimintaa, mutta ensimmäisenä toimintavuotenaan yhdistys ei niitä vielä voine järjestää.

Vuodenvaihteessa pyritään järjestämään matka Petroskoihin tutustumaan paikallisiin kulttuurilaitoksiin ja niiden uuden vuoden ohjelmatarjontaan.

Uuden yhdistyksen ensimmäinen yleiskokous järjestetään Värtsilän kylätalolla sunnuntaina
28.09.2014 klo 18:00. Kokouksessa mm. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet sekä toiminnantarkastajat, ja vahvistetaan vuoden 2014 toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet. Kokoukseen ja sen myötä varsinaisiksi jäseniksi uuteen yhdistykseen toivotetaan tervetulleiksi kaikki yhdistyksen tarkoituksen hyväksyvät henkilöt, sekä kannattaviksi jäseniksi henkilöt tai yhteisöt, jotka haluavat tukea yhdistyksen toimintaa.

Toivotamme kaikki kulttuuriyhteistyöstä kiinnostuneet sydämellisesti tervetulleiksi!

Kullervo Rauhala

77 comments for “Solovej ry

  1. Tosi hienoa, että Akulovit ovat käyneet antamassa näytteitä osaamisestaan rajan tällä puolen! Hehän olivat mukana myös v.2008 Laulu Yhdistää-tapahtumassa – poika harjoittamassa venäläistä esiintyjäryhmää Petroskoissa ja isä säestämässä heitä tapahtuman suosituimmassa konsertissa ”Elämää juoksuhaudoissa”.

    Ja Eero-Matti: Mielestäni järjestys oli ihan OK – en vain osannut etukäteen arvata, että hankkeen vastustajat olisivat näin kärkkäitä… Siksi katsoin aiheelliseksi jälkikäteenkin tarjoutua viemään yhdistyksen muualle, jos vastustus täällä osoittautuu liian suureksi. Itse työhän ei ole mitenkään paikkasidonnainen – Niiralan rajanylityspaikan välitön läheisyys helpottaa vain hieman yhteydenpitoa naapureihin. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että vastustus ei ole niin suurta, että muualle siirtyminen olisi tarpeen. Odotan kuitenkin lupaukseni mukaisesti viikonlopun yli ennen pitemmälle meneviä johtopäätöksiä.

    Näyttäisi tulevan upea syksyinen perjantaipäivä, nautitaan kaikki siitä yhdessä tai yksinään, kukin tilanteensa mukaisesti! Pitäkäähän huolta itsestänne ja etenkin niistä lähimmäisistänne!!

  2. Kullervo, ME YHDESSÄ ASIASTA INNOSTUNEIDEN kanssa laitamme Solovejn toimintaan. Mutta mitä tarkoitat ”viikonlopun yli”?

  3. Erkki, pyysin tuossa aikaisemmin, elikkä 14.10. Solovej’n toimintaan kriittisesti suhtautuvia kirjoittamaan tämän viikon aikana joko tänne vartsi.nettiin tai Värtsilän Facebook-sivuille ja kertomaan, miksi he eivät halua yhdistystä Värtsilään. Odotan siis vielä viikonlopun yli ja katson, kuinka paljon vastustusta ilmenee. Jos massiivista vastarintaa ei esiinny, pistän ensi viikon alusta ykköstä silmään ja kutsun hallituksen koolle. Siitä se sitten lähtee…

  4. Vastustus Solovej’tä kohtaan ei näyttänyt sittenkään olevan kovin suurta, joten huomenna yhdistyksen toiminta käynnistetään viimeinkin! Hallitus kutsutaan järjestäytymiskokoukseen ja kääritään hihat! Lienee luontevinta aloittaa musiikilla, josta meillä on kaikkein eniten kokemusta. Kiitoksia kaikille mukana oleville kärsivällisyydestä, nyt aletaan jäsenhankintahommiin!

  5. Solovej’n hallitus on kokoontunut Niiralassa Kypäräntiellä ja järjestäytynyt. Kullervo Rauhala hoitelee puheenjohtajan lisäksi ainakin aluksi myös sihteerin hommia, varapuheenjohtajana ja taloudenhoitajana toimii Minna Aulassaari. Muut hallituksen jäsenethän ovat Petroskoin yhteyshenkilömme Marina Zharkevich, Heli Harinen sekä Erkki ja Kalle Lintunen. Varajäseniä ovat Hilkka Pärepalo ja Oulun Konservatorion laulun lehtori, entinen Karjalan Valtiollisen Musiikkiteatterin sankaritenori Vladimir Nedvizhaj.

    Solovej aloittaa toimintansa helpoimmasta ja tutuimmasta päästä elikkä laulumusiikista. Pikku hiljaa mukaan tulevat musiikin ohella muutkin kulttuurin alat – kuvataiteet, kirjallisuus, näyttömötaiteet, käden taidot jne…

    Ensimmäiset yleisötapahtumat Solovej järjestää luonnollisesti kotikylässään. Lauantaina 15.11. klo 19 esittelemme toimintaamme Marina Zharkevichin konsertin myötä Hotelli Joen ravintolassa, Hopeakalliontie 3 A. Tarjolla on niin vanhaa tanssimusiikkia, kevyttä näyttämömusiikkia, romansseja kuin kansanlaulujakin. Pääsymaksua emme peri, mutta Marina kiertää tauon aikana hatun kanssa salia… rohkenemme toivoa ”kansan karttuisalta kädeltä” tukea niin Marinan matkakustannuksiin kuin järjestelykuluihin. Samalla on oivallinen tilaisuus liittyä yhdistyksen jäseneksi – jäsenmaksu on kolmekymppiä vuodessa, ja sen vastineeksi tarjoamme monenlaista yhteistä toimintaa niin Värtsilässä kuin muuallakin. Tulkaahan tutustumaan ja viettämään iloinen ilta Solovej’n, Marinan sekä Hotelli Joen ravintolan antimien parissa! Olen ollut kuulevinani, että Joen mahdollisuudet palvella asiakkaitaan ovat juuri näillä hetkillä merkittävästi paranemassa…

  6. Kokeilla kannattaa mutta pienikylä ja lääni parempi olisi jo olemassa oleviien yhdistysten kanssa koska voima varat ovat rajalliset

  7. Solovejn toimintaan on saatu uusia voimavaroja. Jos ei tuota tulosta, niin sammuu kyllä itsestään. Mennään nyt ensin tutustumaan la 15.11.2014 klo 19 Hotelli Jokeen ja katsotaan, onko siitä toimijaksi. Solovej nyt joka tapauksessa tekee heti sitä, mitä olisi ilman sitäkin voitu tehdä. Vaan ei ole tehty.

    Värtsilän Kotiseutuyhdistyksen työsarka on jo nyt aika isoa, ja edessä on suunnitelmia: – sotien jälkeisen ajan muutokset entisen Värtsilän kunnan ja kuntaliitoksen jälkeiseltä ajalta tekstein ja valokuvin – Myllymuseon kehittäminen sisältä ja ulkoa – Leminrinteen ja Kaustajärven virtuaaliset hautausmaat. ( – Kirkon ulkomaalaushanke on kesken, kolmannen sektorin toimet jatkuvat).

    Jospa Marina Zharkevich laulullaan virittäisi värtsiläisiä!!!

  8. Eihän ole tarkoituskaan, että Solovej toimisi vain pienessä Värtsilän pitäjässä, Keski-Karjalassa tai edes Itä-Suomessa. Sen kotipaikka on toki Värtsilä, mutta se tarjoaa kulttuurivaihtoa rajan yli molempiin suuntiin – koko Suomeen ja vastaavasti Karjalan alueelle. Eikä Solovej halua kilpailla muiden paikallisten toimijoiden kanssa minkäänlaisista, sen paremmin taloudellisista kuin henkilöresursseistakaan. Molempia haetaan paljon laajemmalta alueelta, vaikka Värtsilä tuleekin säilymään yhdistyksen koti- ja toimipaikkana, jos vain värtsiläläiset eivät sitä aja muualle.

    Pyytäisinkin kaikilta niiltä, jotka haluaisivat Solovej’n toimivan jonkun jo olemassa olevan organisaation alaisena, konkreettisia ehdotuksia siitä, mikä yhdistys tms. olisi ottanut tällaisen tehtävän hoitaakseen. Itse kyselin ainakin vuoden verran useampaan kertaan tällaista mahdollisuutta Joensuusta, Keski-Karjalasta ja Savonlinnastakin, mutta eipäs vain löytynyt toimijaa, jolla olisi mielestään ollut resursseja suunnattavaksi tällaiseen toimintaan. Jos teillä on parempaa tietoa asiasta, ottaisin tiedon hyvin mielelläni vastaan!!

    Tulkaapas lauantaina Hotelli Jokeen nauttimaan musiikista ja Joen kahvilan palveluista A-oikeuksineen! Kerron ennen konserttia muutamalla sanalla suunnitelmistamme ja periaatteistamme, ja väliajalla sekä konsertin jälkeen voimme keskustella enemmänkin Solovej’n toiminnasta ja sen tarpeellisuudesta! Ei muuta kuin mukaan vain, pääsymaksua emme peri!

  9. Jos joku on kiinnostunut, miksi minä olen Solovej ry:n ja sen hallituksen jäsen, niin vastauksen löytää Kullervo Rauhalan kirjoituksesta.

    Värtsilä on Wärtsilä Oyj Abp:n syntymäpaikka. Kaikki alkoi rautatehtaasta. Miksi ei Venäläis-Suomalaisen Kulttuuriyhteistyön ystävien – SOLVEJ ry:n – työpaja voisi olla Värtsilässä?

    Värtsilässä ei rakenneta laivoja eikä dieselmoottoreita, niin kuin ei vielä Värtsilän rautatehtaassakaan ennen muinoin. Pienestä se puuha alkoi ja oli 1920-luvulla ihan konkurssin partaallakin. Nyt porskuttaa hyvin ja kauas. Kiitos Wilhelm Wahforssin ja tehtaan työntekijöiden yksituumaisuuden. Ei heitetty rukkasia maahan. Otetaan ne nyt edes käteen ja mennään eteenpäin kohti tuntematonta tulevaisuutta.

    Kulttuurin – ja myös urheilun -alalla voidaan ylittää rajoja, sen sijaan että niitä pystytettäisiin. Kulttuurin alalla voidaan myös purkaa rajoja. Toistan kulttuurin alalla, mihin ei millään lailla kuulu esimerkiksi se, pitäisikö liittyä NATOon vai ei.

    Huomatkaa, että Marinan ohjelmistossa on sävellyksiä valtiorajonen eri puolilta.

    Ei kun sinne Hotelli Jokeen asiaan musiikin alla tutustumaan. Seuraavana päivänä sitten seurakuntakotiin. AVE MARIA!!!

  10. Solovej’n käynnistämisviikonloppu lähestyy! Tulkaahan Hotelli Joen kahvilaan lauantaina 15.11. klo 19 kuulemaan Marinan monipuolista ohjelmaa ”Venäläinen sielu tanssii ja soi” ja keskustelemaan Solovej’n roolista Värtsilän muiden toimijoiden rinnalla. Joki on muuten saanut kahvilaansa A-oikeudet, joten sitäkin kannattaa tulla juhlistamaan!! Sunnuntaina 16.11. klo 13 on sitten vuorossa kirkkokonsertti ”Lausu kolmesti Ave Maria” Värtsilän seurakuntakodilla. Pääsymäksuja ei kumpaankaan tilaisuuteen peritä, mutta hattua kierrätetään kummassakin..! Syksyn koleudesta huolimatta lämpimästi tervetuloa!!

  11. Asia etenee kuten pitääkin, tarttee kysyä vaimoihmiseltä lähdemmekö pienelle ajelulle sunnuntaina Värtsilän kirkolle.

  12. Onko tämä Solovej ry:n juttuja? Yhdistyksen nimeä ei mainita mainoksessa.

    ”Alla Karjalaisen Kuun” Kiteen Puhoksella ke 12.8.2015 klo 19-24.

  13. Suomi-Venäjä-Seuran Kiteen osasto näyttää olevan järjestäjänä, Kullervo Rauhala toimii ko.
    osaston puheenjohtajana.

  14. paljon solovei yhdistyksellä jäseniä? Mitä yhdistykselle kuuluu

  15. Värtsilä päivät ja Solovej:in tarjonta sinne sanoo:

    Värtsiläänhän perustettiin uusi yhdistys – ”Venäläis-Suomalaisen
    Kulttuuriyhteistyön Ystävät – Solovej ry

    Onkohan Värtsiläpäiville luvassa jotain tarjontaa ?
    Vaikka pieni musiikkituokio.

    Muualla päin Suomea tuntuu riittävän heillä toimintaa. Voihan olla että, ajankohta ei ole sopinut aikatauluihin muiden rientojen kanssa.

    Onhan siellä muutama yhdistyksen hallituksen jäsenkin kommentoimaan mitä on suunnitteilla tai tulossa Värtsilä päiville ?

  16. Värtsiläpäivien ohjelman on suunnitellut Värtsilän Pitäjäyhdistys ry:n ohjelmatoimikunta, ja tilaisuuksia on aika paljon. Kiitos aktiivisten ja pyyteetöntä työtä tekevien toimikunnan jäsenten! Mitä tulee Solovejhin, siihen käy mittariksi sama kuin kaikkeen talkootyötä tarvitsevaan eli resurssit ovat rajalliset pienellä paikkakunnalla. Solvej järjesti jokin aika parikin tilaisuutta, vaan ei ollut kovin paljon väkeä paikalla. Miksei? kysyn.

  17. Miksi patentti ja rekisterihallituksen yhdistyshausta ei löydy solovejin tietoja?

  18. Ihmettelen myös, muistatteko entisen toiminna Värtsilässä sanoo:

    Tiedonhaluiselle!

    En ole löytänyt minäkään. Jäänyt varmaan rekisteröimättä puolihuomiossa.
    Mutta yhdistys toimii kuitenkin, ainakin muualla kuin Värtsilässä.
    Odotellaan rauhassa kun yhdistystiedot päivittyvät.

    Rekisteristä löytyy vanhoja tietoja Kullervo Rauhalalta ja useista yhdistyksistä muuten.

  19. Solojev ry:n nimenkäyttöoikeus yhdistyslain mukaan on harhaan johtavaa sanoo:

    Rekisteröimätön yhdistys ei voi käyttää ry-lyhennettä nimessään, se sanotaan yhdistyslaissa.

    Bessewisser, mutta ei voi muutakaan, kun asioita ei hoideta yhdistyslain mukaan tai
    hoidetaan sen mukaan että, Suomessa on yhdistyksen perustamisen osalta vapaus toimia kahdella tavalla rekisteröidä tai ei. Näissä on kuitenkin selvä ero vastuunjaoista.
    Vai onko tarkoitushakuista tai tahtomattaan harhaan johtavaa ilmoittaa yhdistys rekisteröidyksi.?

    Yhdistyksen hallituksen jäsenille tiedoksi:

    Rekisteröimätön yhdistys voi toimia
    vapaasti, kunnes toiminta ei ole lain
    tai hyvien tapojen vastaista.
    Yhdistys ei kuitenkaan voi hankkia
    Omaisuutta eikä olla toisen yhdistyksen jäsen.
    Rekisteröimätön yhdistys ei myöskään saa
    viranomaisilta lupaa rahankeräykseen.
    Jos rekisteröimätön yhdistys sopii jotakin, sopimuksen
    tehneet jäsenet vastaavat
    siitä henkilökohtaisesti.
    Yhdistyksen toimintaa varten otetusta velasta
    vastaavat ne jäsenet, jotka velan ovat ottaneet.
    Yhdistystoiminta on aina vapaaehtoista.
    Jäsenet päättävät toiminnan sisällöstä.

    Eli rekisteröimättämän yhdistyksen vastuista ovat suoraan
    henkilökohtaisesti vastuussa hallituksen jäsenet ja yhdistyksen jäsenet.

    Kannattaisiko tuo rekisteröinti hoitaa. Ennenkuin tulee vahinkoa kenellekään.

    Terveisin yhdistystoiminnan seniori

  20. Näin olen ymmärtänyt minäkin. Jos yhdistyksen rekisteröitymisprosessi olisi vireillä, tietoja löytyisi yhdistysnetistä jota ylläpitää patentti ja rekisterihallitus! Kuinkahan moni on jäseneksi liittynyt ja jäsenmaksunsa maksanut! ?? Pitäisiköhän ne rahat palauttaa, jos ei aiota hoitaa asiaa maaliin! voi voi, yhdistyspuolen ”ammattilaiset” hoitamassa asioita ja homma ei hoidu!

  21. Onpas mukavaa, että mielenkiinto Solovej’ta kohtaan on herännyt, mutta kas vain – negatiivisessa mielessä… No, se nyt ei ole enää mikään yllätys niiden aikaisempien tervetulotoivotusten jälkeen!

    Mutta nyt vastailemaan! Kyllä, tuo ”Alla Karjalaisen Kuun”-ilta on SVS:n Kiteen osaston järjestämä, eikä Solovej’lla ole sen kanssa mitään tekemistä. Kiteellä on jostain syystä suotuisampi ilmapiiri tällaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Värtsilässä ja Tohmajärvellä on ollut erittäin vaikea löytää yhteistyöhalukkaita kumppaneita, jopa sellaisia ihmisiä, jotka olisivat suostuneet katsomaan silmiin ja tervehtimään… Solovej’n tilaisuuksiin saatiin Värtsilän seurakuntakotiin vain muutama ja Tohmajärven Maiju Lassila-saliin vähän toistakymmentä kuulijaa, ja kun Kiteesali houkutteli kuitenkin satakunta kiinnostunutta, ei liene vaikea ymmärtää, miksi Kitee vetää puoleensa. Ja kun minut valittiin SVS:n Kiteen osaston puheenjohtajaksi, lienee luonnollista, että olen toiminut sielläkin. En vain tiedä, miten kaiken tämän jälkeen jaksan hoitaa sitäkään postia…

    Solovej’n toiminnan käynnistäminen herätti tosiaan Värtsilässä enimmäkseen negatiivista vastakaikua. Onnitteluni sen nostattajille, olette onnistuneet erinomaisesti! Yhdistyksen jäseniksi ei ole ollut tunkua, ei myöskään kokouksiin. Jäsenmaksun on maksanut minun ja parin venäläisen/ venäläislähtöisen ystäväni lisäksi kolme värtsiläläistä jäsentä. Täytyy myöntää, että olette onnistuneet myös siinä suhteessa, että Vaasan seudulla minussa virinnyt uusi toimintahalu ja -kyky on lähes täysin lamaantunut. En ole jaksanut hoitaa jäsenhankintaa ja muita aloitukseen kuuluvia tehtäviä. Tällaisessa tilanteessa on luonnollisesti katsottava peiliin ja todettava, että siellä näkyvä hahmo on todellakin vain kuvajainen, joka on onnistunut herättämään ympärillään lähes yksinomaan negatiivista suhtautumista eikä ole kyennyt toteuttamaan ajatuksiaan. Taitaa tosiaan olla aika todeta, että Värtsilä ei ollutkaan oikea paikka Solovej’lle, maksaa nuo kolme jäsenmaksua takaisin ja lopettaa turhat ponnistelut. Todettakoon kuitenkin, että hallitukseen valittujen ei tarvitse pelätä – yhdistyksellä ei ole velkaa, ja kaikki Värtsilässä ja Tohmajärvellä syntyneet tappiot olen maksanut omasta eläkkeestäni…

    Mitä tulee Värtsiläpäiviin, niin kukaan järjestäjistä ei ole millään tavalla osoittanut kiinnostusta siihen, että Solovej’ järjestäisi sinne jotain ohjelmaa. Toisaalta päivät järjestetään aina samaan aikaan kuin syntymäkylässäni Ivalossa käynnistyvät Inariviikot. Kolmena viime kertana olemme järjestäneet siellä useita konsertteja, mutta tänä vuonna en ole jaksanut tehdä sitäkään. Olen kuitenkin järjestänyt sinne tukitapahtuman, jolla keräämme varoja lapsuuden- ja nuoruudenaikaiselle ystävälleni, taiteilija Marketta Nielsenille, (s. Mattila), joka menetti kotinsa ja miltei koko omaisuutensa Kilpisjärven Monitoimitalon tulipalossa pari kuukautta sitten. Tämä ei kuitenkaan ole Solovej’n toimintaa, vaan keräystä hoitaa Kilpisjärven Martat ry, jolle suuri kiitos aktiivisuudesta!

    Joku ihmettelijä siellä oli tietävinään, että Solovej’lla on ollut kovastikin toimintaa muuallapäin Suomea. Olisipa mukava tietää, kuka on sillä tavalla mennyt toimimaan yhdistyksen nimissä… minä en ainakaan tuollaisesta toiminnasta tiedä… Olisihan se toisaalta mukava, että olisimme edes jotain saaneet aikaan – tarkoitushan oli ihan julkisestikin tarjota palveluita koko maassa.

    Ilmapiiri Värtsilässä alkoi käydä minulle niin painostavaksi, että minun oli pakko muuttaa pois. Ei tosin kauaksi, mutta kuitenkin. Toivottavasti voin edes tällä tavalla ilahduttaa niitä ihmisiä, jotka ovat kohdistaneet keihäänkärkensä minun persoonaani. Eläkää rauhassa, en tule enää häiritsemään teidän mielenrauhaanne! Kaikkea hyvää vain jokaiselle!!

  22. Kullervo, toivon Sinulle myötätuulta Kiteellä. Tämä Värtsilä ei ole ollut meille Solovejn puuhaihmisille menestyksen paikka. Täällä valitaan tarkoin, kuka kelpaa vetäjäksi. Tämän sain kokea omakohtaisesti, kun järjestin ainutlaatuisen luentotilaisuuden Torinon käärinliinasta. Paikalle ei saapunut Värtsilästä seurakunta-aktiiveja kuin kourallinen. Huono alkamisajankohta ei sovi kaikille selitykseksi, vaan väärä järjestäjä.

    Ihailen kuitenkin muutamia puuhaihmisiä, jotka ovat jaksaneet. Hemppa Turunen, Rami Tiittanen. Ja nyt Matti Jaatinen ja Jouko Jääskeläinen. Kesäteatterin väki Veijo Tikan johdolla. Unohtamatta Kolehmaisen Juhania, joka uurastaa hautausmaalla ja kirkon pihassa hiki hatussa talkoomieli takaraivossa. – Tietysti jäi nimiä mainitsematta. Mutta ei niitä liiemmin ole lisättäväksi. Muistitautikin haittaa päivä päivältä yhä enemmän.

    Minulla on kuitenkin kyky käsittää, että nuoremmat värtsiläiset luovat omaa kulttuuriaan asuinsijoilleen. Se on varmaankin yhtä hyvää kuin meidän harmaahapsien, joita ei vielä ole kiveen hakattu. En usko, että hekään haluavat elää vain verovaroilla tarjottavan varassa kuluttajina, lautakuntien holhouksessa. Elämä kun on sellaista, että se luo harrastusta, talkootyötä, yhdessä äheltämistä. Siinä sivussa tietysti on myös puskasta ampumista ja selkään piikittelyä.

    Ajastaan osan antaminen yhteiseksi hyväksi ilman palkkaa ja kiitosta on elämän suolaa. Pippuri vain piristää.

  23. Kas vain… odotin jonkinlaisia kommentteja, mutta Erkin kovin myönteisen lisäksi ei muita ole kuulunut. Olisi mukava kuitenkin tietää, mikä näitä uteliaita ja tiedonhaluisia ajaa tällaiseen toimintaan! Jos olen jollain tavoin pahoittanut heidän mielensä, kuulisin sen mielelläni. Vai olenko vain lappilaiselta olemukseltani sellainen, että se ärsyttää keski-karjalaista mielenlaatua?? Kun nyt olette saaneet tahtonne läpi, enkä enää tule mielenrauhaanne häiritsemään, voisitte voitostanne ylpeinä kertoa myös sen takana olleet motiivit. Otan mielelläni vastaan julkiset moitteenne myös näin jälkikäteen – ne auttaisivat minua toimimaan vastaisuudessa niin, etten herättäisi tällaista antipatiaa. Ehkä pystyisin vielä jopa muuttumaan itsekin! Enhän sentään ole vielä edes seitsemääkymmentä täyttänyt!!

  24. Kiitos vastauksestasi lukijoille ja kyselijöille! Pahoittakoon kukin mielensä miten tykkää.

    Mutta asiaan, lainaus: ”Olisi mukava kuitenkin tietää, mikä näitä uteliaita ja tiedonhaluisia ajaa tällaiseen toimintaan! Jos olen jollain tavoin pahoittanut heidän mielensä, kuulisin sen mielelläni”

    En kuulu kyselijöiden joukkoon, mutta mielestäni heillä on oikeus kysellä yhdistyksen asioiden perään, ilman sen kummempia perustelua! ja toinen viittaus… ”mikä ajaa tälläiseen toimintaan?”

    Eihän mistään moitteista ole kysymys, vaan informaation jakamisesta tai sen puutteesta.

    Minusta kyselyissä ei ole mitään ihmeellistä. Yhdistystystoiminnan tulee olla avointa ja julkista.

  25. OK, ymmärrän… Anteeksi uteliaisuuteni, jäänpäs sitten miettimään itsekseni, mikä meni vikaan. Se vain, että se ei yleensä johda muutokseen – ainakaan parempaan suuntaan! Hyvät jatkot vain kaikille!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *