Kävinpä minäkin lainamassa Laila Halosen kirjoittaman – nyt jo varastoon joutuneen – Värtsilän keskikoulun monivaiheisen historian. Kirja kiinnosti minua henkilökohtaisesti, sillä olinhan itsekin kolme vuotta tuon arvostetun, tosin silloin jo Joensuun keskikouluksi muuttuneen oppilaitoksen oppilaana yli kuusikymmentä vuotta sitten.
Olisin ollut oppilaana Värtsilässäkin, elleivät olosuhteet olisi pakottaneet niin koulua kuin ihmisiä evakkoon syksyllä 1944, sillä koulun oppilaaksi minut oli hyväksytty saman vuoden keväällä.
Kirja palautti minut monien muistojen maailmaan. Käydessäni lävitse kirjan oppilasluetteloa, muistikuvat rupesivat elämään. Löysin luettelosta monta tuttua henkilöä, niin koulun varhaisemmilta kuin omaa luokkaani nuoremmilta vuosilta, mutta eniten minua tietenkin kiinnostivat omaa luokkaani koskevat tiedot.
Oppilasluettelosta sain poimittua vuosilta 1945 – 1948 peräti 50 tuttua nimeä entisistä luokkatovereistani, joista kuka vähemmän kuka pitemmän ajan oli ollut kanssani samalla luokalla.
IV luokan kuva syyslukukaudelta 1946.
Päästötodistuksen keväällä 1948 oli saanut kaikkiaan 22 oppilasta, joista kaikki kymmenen poikaa muistin oikein hyvin, mutta tytöistä valitettavasti vain osan. Noista 50 luokkatoverini nimistä muistiini palautui suuri osa, mutta osasta ei ollut jäänyt minkäänlaista muistikuvaa. Noina vuosina meitä oli, ainakin viikonvaihteessa, paljon junassa kulkijoita, joten Niiralan suunnan matkaajista omien luokkatovereideni lisäksi myös useimmat alempien luokkien oppilaat tulivat ainakin nimeltään tutuiksi.
Tuolloin 1940-luvun loppupuolella kouluamme voi hyvällä syyllä kutsua evakkokouluksi, sillä oppilasluetteloon kirjatun syntymäkunnan mukaan vuosien 1945 – 1948 luokkatovereistani yli puolet oli luovutetun alueen kunnista. Toinen merkittävä seikka oli koulusta eronneiden runsas määrä. Arvailujen varaan jää, missä määrin ero johtui opintojen epäonnistumisesta ja missä määrin esimerkiksi siirtolaisoppilaiden kohdalla uuden kotipaikan löytymisestä.
Luokkatoveruus ei jäänyt aina pelkän toveruuden asteelle, sillä viidennen luokan luokkatovereistani kehittyi kaksi avioparia ja yhdestä luokalle jääneestä pojasta tuolloin neljännellä luokalla olleen tytön kanssa myös aviopari.
Opettajista suurin osa oli Värtsilän aikaisia, monet pitkään siellä virassa olleita. Rehtorimme Helmi Kokki oli avarakatseinen ja nuoria ymmärtävä opettaja. Herättääkseen kiinnostusta ruotsin kielen opiskeluun koulukurssia laajemmin hän kantoi meille luettavaksi ruotsalaisia viikkolehtiä.
Opettajien kuva syyslukukaudelta 1947. Kuvassa vasemmalta Ilmari Harju, Elsa Airis, Erkki Tikanoja, Evi Laakkonen, nimi unohtunut?, Inkeri Simonen, Mintsu Kiiski, Liisa Tervonen ja Helmi Kokki.
Omalta kohdaltani muistan kiitollisuudella hänen kärsivällisyyttään ja ymmärrystään meitä kahta evakkopoikaa kohtaan, jotka syksyllä 1945 tulimme Laihialta ja joilla ruotsin kielen toisen luokan kurssin kohdalla oli vain suuri musta aukko. Olimme kansakoulun läpikäyneinä saaneet aloittaa Laihialla oppikoulun suoraan toiselta luokalta, ns. rinnakkaisluokalta, jolla ruotsin kieli aloitettiin aakkosista ja siksi normaali toisen luokan kurssi jäi kokonaan suorittamatta.
Koulun äidillinen opettaja sekä käytökseltään että ulkomuodoltaan oli Evi Laakkonen. Kun kirjasta katselin hänen varhempia valokuviaan, tuntui siltä, ettei hänen ulkomuotonsa ollut vanhentunut lainkaan. Äidillisyyttä edusti hänen opetustapansa, sillä muistini mukaan hän sinutteli meitä oppilaita, mikä ei suinkaan ollut opettajien tapana vielä tuohon aikaan. Myös hänen suhtautumisensa oppilaisiin oli erittäin toverillista. Muistan hyvin, kuinka Törrösen Martti talvella koulun päätyttyä lykkäsi potkurilla Eviä kotiin Niinivaaralle jonnekin silloisen Soldanin lammen tuntumaan. Nykyisinhän tuon lammen nimi on Varaslampi. Tapasin minä koulun käytävillä usein myös myhäilevän Laakkosen papan, jonka tiesin Evin aviopuolisoksi, mutta hän ei ollut minun opettajiani.
Muista opettajistani äidinkielen lehtori Liisa Tervonen ja historian lehtori Erkki Tikanoja ovat jääneet mieleeni pätevinä ja erittäin rauhallisesti esiintyneinä opettajina. Matematiikan lehtori Mintsu Kiiski oli varmaan myös pätevä opettaja, vaikka omalla kohdallani kaikki matematiikan niksit eivät vielä silloin menneetkään täydellisesti perille. Toisten kohdalta syytä ratkaisuun en osaa sanoa, mutta kaikki kolme poikaa, jotka jatkoimme lyseon lukiossa, valitsimme kielilinjan.
Iltavuoro oli oppilaille usein rankkaa, ainakin meille junalla kulkijoille. Tuohon aikaan junaa päivittäin käyttäneitä koululaisia oli kaikilla rataosuuksilla. Odotusajat olivat usein pitkiä niin päivällä ennen tuntien alkua kuin illalla koulun päätyttyäkin. Kyllä siinä ennättivät tulla tutuksi niin Rantakadun Keskuskahvila kuin rautatieaseman odotussali ja ruokalaparakki.
Unto Kortelainen
Aloitin keskikoulun-50 syksyllä kymmenvuotiaana. Opettajat kuvassa olivat samoja kolmea naisopettajaa lukuunottamatta.Matematiikassa oli nuori Saima Sorjonen, erittäin pätevä ja mieluinen minulle, joka pidin kovasti matikasta.Hän oli luokanvalvojamme ja järjesti monta mukavaa retkeä meille.
Toinen ja neljäs vasemmalta ovat myös vaihtuneet.
Evistä vielä, kuljimme porukalla ilalla kotiin(olimme näes iltavuorossa tyttökoulun tiloissa, evakot!)ja oikaisimme usein asemalta raiteiden yli. Evi helmat maata laahaten ylitti tai alitti kanssamme radoilla seisovia junia.Mieleeni on jäänyt hänen juttunsa kahvista, miten tiukilla se oli ja kuinka kaikki kahvin hitusetkin koottiin pannuun sota-aikana. Kun kerran menin kasviotani tenttimään Evin kotiin, kuului ääni halkoliiteristä, jossa hän korkealla pinon päällä järjesteli pilkkeitä;) Sormet harallaan nimilapun päällä hän sitten kyseli kasvien tieteelliset nimet ja läpäisin tentin.
Kokista muistuu mieleen eräs tapahtuma, kun työnsin pyörää rautatiesiltaa kohti, ketjut olivat juuttuneet jonnekin. Hän heitti valkoiset hansikkaansa käsistään ja auttoi ketjut päälle. Toinen muisto on kulkenut läpi elämän. aamuhartauksista ei yleensä jäänyt paljoa mieleen, mutta Kokin aamuhartaus, joka käsitteli kiitollisuutta ja kiittämistä, kolahti niin, että vieläkin muistan olla kiitollinen päivittäin elämästä.
Tervosen opetus oli mielestäni tosi pätevää myös.
Tikanojan tilalle tuli joskus eräs vanhempi, olisiko ollut armeijan mies, nimi on unohtunut, mutta kun hän aamulla karjaisi; falangit suoriksi!” tiesimme heti, että nyt säilyy järjestys.
Muisteli muistelija
Laila Halonen toimi opettajana myös Joensuun Rantakylässä.
Hän kuoli joitakin vuosia sitten. Hänen hautansa sijaitsee Joensuun ev.lut. hautausmaan keskiosassa sijaitsevan suihkulähteen lähellä. Ilmeisesti on sama Laila Halonen kuin
kirjan kirjoittaja.
En tunne tuosta opettajakuvasta ketään. Kävin aamuvuoroa tuossa samassa koulussa, liekö meillä ollut eri opettajat – Kokki oli tuttu.
Olin kateellinen teille junalla kulkijoille (kun kaverit saivat kulkea junalla kotiin ja kouluun) . Minulla oli niin lyhyt matka kävellen – ainoastaan pakkasella joen sillan ylittäminen oli kylmää niinkuin se on nykyisinkin asujilla, jotka kipittävät jalan tai pyörällä kaupunkiin
Niinivaaran puolelta.
Ja vielä kauppaopistoonkin oli kuljettava sillan yli. Myöhemmin se laitos tuli ihan kotini naapuriin. Tyttölyseokin ehti olla kahdessa paikassa. Nythän en enää ole selvillä koulujen paikoista enkä nimistä.
Terv. MirjaSisko
Aloitin v. 1949 Joensuun Keskikoulussa. Tässä koulussa on paljon elämäni perusteiden syntymisen aineksia. Niistä mainittakoon yksi yli muiden. Kun rehtori Kokki tiedusteli keväällä -54 meiltä viidesluokkalaisilta, ketkä aikovat jatkaa jossain muussa koulussa lukioluokilla, en nostanut kättäni. Kokki käänsi katseensa minuun ja taisi ottaa lasit silmiltään. Sitten hän kysyi, miksi en viitannut. Vastasin, ettei ole kotoa lupaa. Siihen hän, äitiänikin Värtsilässä opettanut, tokaisi, että juttelepa vielä kotona. Niin tein, ja sain luvan pyrkiä Joensuun lyseoon.
Kun entinen kouluni vietti 60-vuotisjuhlaansa, silloin Normaalilyseon nimisenä, marraskuussa 1967, sain mieluisen tehtävän pitää saarnan juhlajumalanpalveluksessa Pielisensuun kirkossa. Jumalanpalvelus radioitiin Savo-Karjalan maakuntaohjelmassa. Jumalanpalveluksen jälkeen pidin kaatuneiden muistotaulun paljastuspuheen koulun aulassa. Se on jäänyt hyvin voimakkain tunneväristyksin mieleeni. Laila Halonen on lainannut kirjaansa seuraavan kohdan puheestani:
”Olemme koulussa, jonka synnyinseutu on luovutetulla alueella. Emme ole luomassa revanssihenkeä, mutta uskomme oikeuteen ja pidämme sen vuoksi yllä muistoja, joista aikanaan löytyy oikeudelle siemen. Nuoret korostavat isänmaallisuudessa sitä, että Suomen on oltava itsenäinen maa – muiden itsenäisten kansojen joukossa tai paremminkin vastuuta kantava maa yhteisvastuullisessa maailmassa. Se ei ole vetisteltyä isänmaanrakkautta, vaan järkevää ja kuitenkin tietoisesti lämmintä isien maahan kiintymistä.”
Olikohan Helmi Kokin aatteellinen henki jotenkin vaivihkaa uponnut mieleeni, kun tuossa puheessani on jotain siitä, mitä rehtori Kokki oli sanonut 10 vuotta aikaisemmin koulun 50-vuotisjuhlassa. Sankarivainajien taulun paljastuksen jälkeen seuranneessa 60-vuotispäivän juhlapuheessa kouluneuvos Jaakko Toivio siteerasi entistä rehtoria: ”…ihmistaimi olisi kasvatettava ihanteelliseksi kylläkin, mutta silti realistisesti elämään arkipäivän todellisuuden maailmassa.”
Yksi ehkä vähän huvittava muisto Helmi Kokista kirjattakoon Värtsin ”sivuille”. Kokki ei sietänyt sitä, että tytöt pitivät nenäliinojaan hihan suussa. Hän pakotti heidän kutomaan nenäliinalaukun kupeilleen. Mielestäni tytöt olivat silloin oikein sööttejä laukkuineen, ainakin yksi heistä.
Matikan lehtori Saima Sorjonen sai melkein aikaan sen, että olisin alkanut harrastaa miekkailua. Hän nimittäin neuvoi sen alkeita välitunneilla karttakeppien avulla. Juhani Soilan kannustus juoksemiseen voitti kuitenkin kiinnostuksissani.
Ierikka
Koulumme on toiminut monen nimen alla:
Värtsilän Suomalainen Reaaliyhteiskoulu 1907-1915
Värtsilän yhteiskoulu 1915-1931
Värtsilän keskikoulu 1931-1940 ja 1943-1944
Joensuun keskikoulu 1944-1958
Pielisensuun yhteislyseo 1958-1962
Joensuun normaalilyseo 1962-1973
Joensuun harjoittelukoulu 1973-1978
Joensuun normaalikoulu 1978-
Kuka osaa jatkaa? Mikä on koulun nykyinen nimi ja missä se toimii? Tietoni ovat Laila Halosen kirjasta Karjalaisen koulun taival. Julkaistu v. 1982.
Koulu aloitti Värtsilän Nuorisoseuran talossa 2.9.1907. Viikon päästä sunnuntaina siitä tulee kuluneeksi – Elon laskuopin mukaan – 105 vuotta. Maanantaina voisi Värtsilän ala-asteella – vai mikä sen nimi nyt on? – juoda juhlakahvit!
Ierikka
Kyllä Soilan nimikin tietysti on tuttu ja tuo Pielisensuun kirkko, missä sanoimme Sepon kanssa toisillemme TAHDON (02.01.1965).
MIRJA-SISKO
Mielenkiintoista lukea koulumuistoja ajalta jolloin itse on syntynyt.
Klikkasin kuvan suuremmaksi ja koetin etsiä siitä Sinua Unto. Oletkohan siinä, en ainakaan tunnistanut?
Tämän kyseisen koulun alkutaipaleesta Värtsistä löytyy 27.1.2011 julkaistu Tellervon kirjoitus ”Äitinkieli”.
https://www.vartsi.net/2011/01/27/aitinkieli/
Aiheesta myös 23.2.2011 julkaistussa Tellervon kirjoituksessa Kirjavinkkausta.
https://www.vartsi.net/2011/02/23/kirjavinkkausta/
Siinäpä onkin tutuille arvausleikki, kyllä minä siinä kuvassa olen.
Olinhan siellä minäkin, Värtsilän Keskikoulussa.
Muistan varmaan aina, miten mennessäni pyrkimään kouluun isäni polkupyörän tarakalla istuen, oli Värtsilän kikonrinteessä noustava mäen jyrkkyyden takia kävelemään. Silloin kylältä päin ajanut motoristi ajoi suoraan edessämme kävelleen jalankulkijan päälle. Liekö ollut enne koulutieni mutkille.
Ensimmäinen kouluvuosi rehtorimme Helmi Kokon haukankatseen alla sujui hyvin, mutta toisena vuonna, lokakuun 15. päivänä 1939 koulusta tehtiin sotasairaala ja koulunkäynti loppui sillä kertaa siihen.
Koulu jatkui syksyllä 1940 Joensuussa evakkotiloissa, kunnes syyslukukauden alusta 1943 pääsimme takaisin Värtsilään, tosin väliaikaisiin tiloihin, sillä koulurakennukset olivat tuhoutuneet jatkosodan alkaessa.
Sotilaallisen tilanteen helpottuessa rintamien ollessa kaukana Itä-Karjalassa, pääsi Värtsilän keskikoulukin aloittamaan jälleen syksyllä 1943. Sota vaati kuitenkin miehiä ja viimeiset kolme koulun viidennen luokan poikaa joutuivat lähtemään ”teit isäin astumaan 22.02.1944. Onneksi aseet vaikenivat syksyllä ja me pojat pääsimme kotiin 07.10.
Minäkin menin välittömästi rehtori Helmi Kokin puheille ja sovimme, että voin suorittaa rästiin jääneet tutkinnot hänelle ja sillä on opintie käyty loppuun.
Niin tehtiin ja kun muut koulun oppilaat kokoontuivat joulujuhlaan 1943, me kolme Värtsilän poikaa saimme keskikoulun päästötodistuksen Joensuussa Tyttökoulun juhlasalissa.
Kun maisteri Laila Halonen kokosi 1982 Värtsilän koulun historiaa, ”KARJALAISEN KOULUN TAIVAL”, oli minulla kunnia kuulua sen historiatoimituskuntaan yhtenä viimeisistä vanhoista oppilaista.
Unto, Päläkjärven pätinäkuntoo kirjan kannessa olevasta Ilmakan pyhäkoululaisten kuvasta tunnistin Sinut helposti, mutta tää menee arvaukseksi. Arvaan, että istut toisessa rivissä kolmantena oikealta.
Korjaus: En tietenkään käynyt samaa keskikoulua, mutta samassa rakennuk-
sessa tyttölyseota, missä meillä oli kuusivuotinen keskikoulu ja vain tyttöjä.
Keskikoulu toimi iltapäivisin samassa rakennuksessa ja me menimme kouluun jo aamulla klo 8 tai 9
Anteeksi vain Mirja
Juháni Lavikainen
30.8.2015 at 21:47
Helmi Kokki oli vielä Joensuun Normaalilyseossa ruotsin kielen vanhempana lehtorina, kun kirjoitin sieltä ylioppilaaksi 1964. Hänen vaiheistaan sen jälkeen en tiedä. Olisi hauska kuulla, jos joku tietää jotakin. Todennäköisesti kuollut jossain vaiheessa, vaikka meistä oppilaista hän tuntui iättömältä. Kurissa piti oppilaat, opetusharjoittelijat, kunhan ei liene rehtorin kansliaakin..
Aloitin oppikoulun Värtsilän keskikoulussa Joensuussa ja pääsin ylioppilaaksi Joensuun Normaalilyseosta, joksi keskikuolu muuttui myöhemmin, vuonna 1964.
Olin matematiikka linjajalla. Helmi Kokki sanoi minulle alaluokilla: ”Sinäkin opettajan tyttö, etkä osaa ruotsia.” Siitä kirjoitin sitten laudaturin, vaikka Kokki kehui Hesasta tulleelle matikan linjan opelle, että hänen kielilinjan koululaiset kirjoittavat paremmin.
Kokki oli pelottava, arvonsa tunteva opettaja, joka saattoi lyödä karttakepillä sormille.
Oppi meni perille kylläkin.
Pääsin kertaheitolla lääkikseen ja suoritin myöhemmin 3 eri erikoislääkäri tutkintoa.